Takaisin kaikkiin artikkeleihin Takaisin kaikkiin artikkeleihin

Ylibuukattu kone - 7 tapaa olla menettämättä paikkaa ylibuukatussa koneessa

KirjoittajaAleksi Seppo

United ja ylibuukattu kone – aika harvoin tällainen uutinen nousee otsikoihin joka puolella maailmaa.

Jokainen tämän blogin lukija on jo varmasti nähnyt mistä kohussa oli kyse. United Airlines poisti matkustajan ylibuukatusta koneesta väkisin Chicagon O’Hare lentokentällä aiheuttaen samalla kansainvälisen kohun.

Viimeaikaisten uutisten perusteella voidaan sanoa, että varsinkin Yhdysvalloissa, ylibuukkauksesta johtuvat ongelmat ovat kasvussa.

U.S. Department of Transportationin tilastojen mukaan viime vuonna 40 000 ihmistä jätettiin koneesta vastoin omaa tahtoa 12 USA:n suurimman lentoyhtiön toimesta. Samanlaisia tilastoja ei EU:n osalta löydy, mutta lentoyhtiöt toimivat pitkälti samoin periaattein.

Tämä tilanne toimii myös hyvänä muistutuksena siitä, että  jokaisen on hyvä olla perillä oikeuksistaan.

Omalla toiminnallaan vois myös vaikuttaa todennäköisyyten, jolla ylibuukkaus osuu kohdalle. Olemme listanneet tähän 7 vinkkiä joiden avulla vältät rannalle jäämisen.

Ylibuukattu kone – 7 tapaa olla menettämättä paikkaa ylibuukatussa koneessa

  1. Liity lentoyhtiön kanta-asiakkaaksi. Lentoyhtiön kanta-asiakkailla on parempi mahdollisuus pitää paikkansa koneessa. Varsinkin jos kortille on kertynyt enemmän maileja, lentoyhtiöillä on tapana pitää hyvät asiakkaansa tyytyväisinä.
  2. Lennä hiljaisina ajankohtina. Lennä mieluummin aikaisin aamulla kuin illalla ja vältä kiireisimpiä lentoja.
  3. Älä lennä yön yli tai myöhään illalla. Päivän aikana tapahtuvat häiriöt lentoliikenteessä tuppaavat eskaloitumaan ja ylibuukatun lennon mahdollisuus kasvaa iltaa kohti menessä. Yön yli lennettävät lennot ovat pahimpia.
  4. Tee check in ajoissa ja ole portilla ajallaan. Jotkut lentoyhtiöt pudottavat lennoilta viimeiset check in tekijät tai viimeisenä portille saapuvat jos kone on ylibuukattu.
  5. Maksa lipusta korkeampi hinta. Lähes kaikkien lentoyhtiöiden ehdot mahdollistavat matkustava pääsyn epäämisen lennolle. Yhdysvalloissa tästä maksettava korvaus suhteutuu lipun hintaan. Näin ollen lentoyhtiö usein aloittaa lennolta poistamisen halvimmasta lipusta.
  6. Laita laukut ruumaan. Jos matkustajan laukku on ruumassa, se pitää kaivaa sieltä ulos ennen kuin kone pääsee liikkeelle. Näin ollen tällaista tilannetta pyritään välttämään.
  7. Matkusta seurassa. Lentoyhtiö pyrkii välttämään tilannetta, jossa samalla varaustunnuksella oleva seurue hajotetaan. Näin ollen iso seurue harvoin jää pois koneesta. Myös lapsi tai liikuntarajoitteinen harvoin joutuu jäämään koneesta.

Lisäksi kannattaa yrittää lentää yhtiöllä, joka ei ylibuukkaa lentojaan Esimerkiksi JetBlue yhdysvalloissa ei ylibukkaa koneitaan.

Jos kuitenkin pois joutuminen lennolta ylibuukkauksen johdosta uhkaa, voit noudattaa näitä ohjeita ja pitää kiinni oikeuksistasi.

Lennot ovat välillä myöhässä, mutta se ei tarkota sitä, että sinun pitää aina kärsiä. Saatat olla oikeutettu jopa 600 € korvaukseen jos lentosi on myöhästynyt, peruttu tai ylibuukattu viimeisen kolmen vuoden aikana.

Saa korvaus viimeisen kolmen vuoden aikana viivästyneistä, perutetuista tai ylivaratuista lennoista.

Tarkista lentosi

TARKISTUS HOITUU 3 MINUUTTISSA