Vauvakin reissaa – parhaat vinkit vauvan kanssa matkustamiseen

Vauvakin reissaa – parhaat vinkit vauvan kanssa matkustamiseen

Kirjoittaja: Lidia・Päivitetty viimeksi: 4. joulukuuta 2018

Vauvan kanssa matkustaminen on täysin mahdollista. Perheen uusin tulokas ei estä matkoja ulkomaille tai kotimaahan, päinvastoin. Lentäminen onnistuu yleensä mainiosti myös perheen pienimpien kanssa.

Vauvan kanssa matkustaminen kannattaa kuitenkin suunnitella hyvin, jotta niin pienokaisen kuin vanhempienkin lentomatka sujuu mahdollisimman rennoissa merkeissä. Lue AirHelpin vinkit vauvan kanssa lentämiseen ja nauti sujuvasta lentomatkasta koko perheen voimin.

Vastasyntynyt vauva voi yleensä lentää kansainvälisilläkin lennoilla jopa alle viikon ikäisenä. Esimerkiksi suomalaisella Finnairin lennoille vastasyntynyt terve vauva pääsee jo kahden päivän iässä. Jos matka osuu jo vauvan ensimmäisiin elinviikkoihin, kannattaa tarkat rajoitukset vauvojen iän suhteen varmistaa aina suoraan lentoyhtiöltä.

Lapsen kanssa matkalle.
Kuva Paul Hanaoka sivulta Unsplash.

Valitse kätevä lentoreitti vauvan kanssa matkustaessa

Vauvan kanssa matkustaessa kätevillä lentoaikatauluilla ja vaivattomalla lentoreitillä on erityisen suuri merkitys. Kun matka tehdään koko perheen voimin, ei hinta olekaan välttämättä enää tärkein tekijä lennon valinnassa. Vaakakupissa painaa myös helppo matkanteko.

Vauvan kanssa matkustaminen helpointa päivällä

Vauvan kanssa matkustaessa lennot kannattaa valita, jos mahdollista, vauvan päivärytmiin sopiviksi. Vältä raskaita yölentoja, jotka rikkovat lapsen unirytmin, ja lähde matkaan mieluummin aamulla tai päivällä.

Mikäli lento ajoittuu vauvasi päiväuniajalle, voi pienokainen hyvinkin nukkua tyytyväisenä läpi lennon. Mukaan lennolle kannattaa ottaa esimerkiksi vauvalle tuttu viltti, joka rauhoittaa lasta unille tuntemattomassa ympäristössä.

Suora lento lapselle kätevin

Lennä vauvan kanssa ulkomaille mieluiten suorin lennoin. Jos tarjolla on ainoastaan välilaskullisia lentoreittejä, valitse reitti, jossa odotteluaika vaihtokentällä on pituudeltaan sopiva: ei liian pitkä tai liian lyhyt.

Jos matkustat vauvan kanssa ulkomaille, ota lentoja suunnitellessa huomioon koko perhe. Pitkät vaihtoajat voivat olla raskaita perheen pienimmille matkustajille. Liian lyhyt vaihtoaika puolestaan stressaa koko perhettä, sillä lasten kanssa kentällä liikkuminen voi olla yllättävän hidasta. Vauvan kanssa matkustaessa kannattaa ottaa huomioon pienet muuttuvat tekijät. Varaa aikaa siihen, että koko perhe ehtii välilaskun aikana siirtyä rauhassa toisen lennon lähtöportille. Jos jostain syystä myöhästyt jatkolennolta, pidä mielessä, että voit olla oikeutettu jopa 700 euron korvaukseen. AirHelp auttaa sinua tarpeen tullen korvausten hakemisessa.

Lentokentällä kannattaa olla vauvan kanssa hyvissä ajoin, koska turvatarkastuksessa lasten kanssa voi vierähtää tavallista pidempi aika. Jos pienokaisesi osaa jo kävellä, anna hänen tutkia lentokenttää kävellen. Näin lentokoneeseen rauhoittuminen on lennon aikana helpompaa.

Vauvan kanssa matkalle lentokoneella.
Kuva Steven Thompson sivulta Unsplash.

Vauvan kanssa lentokoneessa – valitse sopiva paikka

Alle 2-vuotias lapsi saa tavallisesti matkustaa lennoilla vanhempansa sylissä hyvin edulliseen hintaan, mutta pidemmälle lentomatkalle pienelle vauvalle kannattaa harkita oman paikan varaamista.

Edullisen hinnan lisäksi tärkeää on myös lentomukavuus ja se, että niin vauva kuin vanhempikin pystyvät lepäämään lennon aikana. Yli 2-vuotiaille lapsille on käytännössä aina varattava oma istumapaikka.

Lentoyhtiöt helpottavat lapsiperheiden matkustamista niin, että pienten lasten kanssa matkustavat saavat usein nousta ja asettua lentokoneeseen ensimmäisenä. Lähtöportilla kannattaakin olla ajoissa.

Ota koneeseen turvaistuin tai -kaukalo

Monilla lennoilla voi varata pienelle vauvalle paikan, johon mahtuu kantokoppa. Niin sanottu koppapaikka on varattava heti lentoa ostaessa. Selvitä, voitko tuoda lennolle mukanasi oman kopan vai tarjoaako lentoyhtiö vauvankopan asiakkailleen lisähintaan. Monille kansainvälisille lennoille on varattavissa lentoyhtiön tarjoama vauvankoppa (bassinet), jossa vauva nukkuu mukavasti.

Vauvoille ja noin alle 2-vuotiaille taaperoille, joille on varattu koneessa oma paikka, on usein mahdollista ottaa mukaan lennolle myös turvakaukalo tai -istuin. Ilmoita lentoyhtiölle etukäteen, jos tuot oman turvaistuimen mukanasi ja tarkista istuimen sallitut mitat lentoyhtiöltä. Kaikki autoissa käytettävät turvaistuimet eivät sovi lentokoneen penkkeihin.

Varaa istumapaikat koko perheelle

Jos reissussa on koko perhe, on etukäteen tehtävä paikanvaraus yleensä hyvä idea, vaikka siitä perittäisiinkin erillinen maksu.

Paikanvarausta ei kannata jättää esimerkiksi lentokentän check in -tiskille. On mahdollista, ettei kaikkia perheenjäseniä pystytäkään sijoittamaan vierekkäisille paikoille, jos koneessa on jäljellä vain yksittäisiä paikkoja.

Tarkista lapsen lippuun kuuluvat matkatavarat

Vauvojen ja pienten lasten lentolipun hintaan kuuluvat matkatavarat vaihtelevat lentoyhtiöittäin, joten tarkista matkatavararajoitukset lentoyhtiöltäsi. Jos vauva matkustaa sylissäsi, ei hänen lentolippuunsa kuulu välttämättä muita matkatavaroita kuin lennolla tarvittavat tarvikkeet ja ruuat.

Jotkut lentoyhtiöt sallivat sylilapsellekin normaalikokoisen käsimatkatavaran ja jopa ruumaan kirjattavan matkatavaran, joiden koko- ja painorajoitus riippuu lipputyypistä ja matkustusluokasta.

Vauvan tarvikelista – mitä mukaan matkalle?

Vauvallakin on omat matkatavaransa, joista tärkeimpiin kuuluvat rattaat. Kokoontaitettavat rattaat saat monilla lentoyhtiöillä mukaan lentokoneen matkustamoon, jos ne eivät ylitä kooltaan lentoyhtiön asettamia maksimimittoja. Mikäli rattaat ovat liian suuret matkustamoon, voi ne tavallisesti kuljettaa maksutta lentokoneen ruumassa.

Lentokentillä liikkumista helpottaa myös kantoreppu tai -liina, joka onkin hyvä vaihtoehto rattaille. Vauvan kanssa yksin matkustavalle vanhemmalle kantoreppu on todella kätevä, sillä se vapauttaa kädet kantamaan matkatavaroita ja hoitamaan lentokenttäostoksia. Toisaalta myös hyvät rattaat, jotka taittuvat helposti kasaan, helpottavat liikkumista etenkin suurilla lentokentillä.

Vauvan tarvikekassiin vaipat, viihdykkeet ja ruoka

Lentokoneeseen on hyvä ottaa mukaan myös viihdykettä vauvalle. Pakkaa käsimatkatavaroihin lempilelut ja pari lasta kiinnostavaa kirjaa.

Tabletistakin on vauvalle ja taaperoikäiselle iloa lennolla. Tabletille kannattaa ladata jo ennen lentoa lapselle mieluisia sarjoja tai elokuvia. Hieman isompaa lasta voivat kiinnostaa esimerkiksi äänikirjat. Monet lentoyhtiöt jakavat lapsimatkustajilleen esimerkiksi väritys- tai puuhakirjan, joka pitää pienen reissaajan kiireisenä lennon ajan.

Varaudu ottamaan vauvalle mukaan lisäksi tarvittava määrä vaippoja ja muita hoitotarvikkeita. Vaihda vaippa lentokentällä ennen koneeseen nousemista, sillä ahtaassa lentokoneessa vaipanvaihto voi olla vaikeaa.

Myös vauvanruokaa ja maitoa on sallittua ottaa matkustamoon lentoa varten, kunhan se tuodaan lentokoneeseen avaamattomissa pakkauksissa. 6–10 kuukautta vanhan vauvan ruuaksi koneeseen sopii myös helppo sormiruoka, esimerkiksi suolattomat naposteltavat. Joillakin lentoyhtiöillä on ruokatarjoilua koneessa myös perheen pienimmille.

Ota vauvalle koneeseen mukaan vaihtovaatteet siltä varalta, että esimerkiksi vaipanvaihto ei onnistu odotetulla tavalla. Valitse vaatteet, jotka voit vaihtaa kätevästi omalla paikalla istuessasi. Ota käsimatkatavaroihin myös peitto tai lämmin vaate siltä varalta, että lentokoneen ilmastointi on pienelle matkustajalle liian voimakas.

Vauvan tarvikelista lennolle:

  • Kokoontaitettavat rattaat – tarkista kokorajoitteet lentoyhtiöltäsi!
  • Vaihtoehtoisesti kantoreppu tai -liina
  • Jos vauva ei matkusta sylissäsi, mahdollinen turvaistuin tai -kaukalo
  • Vauvan viihdykkeet: kirjat, tabletti ja lelut
  • Ruokaa ja maitoa lennon ajaksi avaamattomissa pakkauksissa
  • Vaipat ja muut hoitotarvikkeet, esimerkiksi vauvan kosteuspyyhkeet
  • Vaihtovaatteet
Vauvan kanssa ulkomaille lentokoneella.
Kuva Steven Coffey sivulta Unsplash.

Pidä taapero hyväntuulisena lennolla – vältä lapsen raivokohtaukset

Lapsen raivokohtaukset lennolla eivät ole mukavia sen enempää vanhemmille kuin kanssamatkustajillekaan. Vaikka koneessa ymmärretään yleensä matkantekoon liittyvä väsymys ja jännitys, kannattaa lasta valmistella tulevaa lentomatkaa varten välikohtausten välttämiseksi. Taaperoikäisen lapselle on jo helppo kertoa matkan vaiheista ja siitä, mitä lentokentällä ja -koneessa tulee tapahtumaan. Lentomatkaa voi käydä läpi vaikkapa kirjan, videon tai karttapallon avulla.

Kiukkukohtauksia lennolla voi välttää myös lempileluilla, kirjoilla ja tabletilla. Jos aikataulu antaa periksi, osta lapselle lentokentältä ennen lentoa uusi, jännittävä lelu, joka viihdyttää pientä matkustajaa yli pitkänkin lennon.

Hyvät unet helpottavat lapsen matkantekoa

Vauvan kanssa matkustaminen on helpointa, jos lapsi on saanut ennen matkaa hyvät unet. Levännyt lapsi on yleensä tyytyväinen myös lennolla, joten älä anna matkaan liittyvän hermostuksen tarttua lapseesi ennen lentoa. Uni on tärkeää, vaikka lento lähtisi myöhään yöllä tai aikaisin aamulla.

Lapsi vaistoaa stressin ja jännityksen, joten yritä rentoutua, vaikka ensimmäinen lentomatka vauvan kanssa jännittäisikin.

Ennen kaukolentoa lasta voi varovaisesti totuttaa pois totutusta unirytmistä. Jos vuorokausirytmi muuttuu joka tapauksessa lomalla, voi liian tiukka unirytmi tehdä lomailusta hankalaa.

Suunnittele lentomatkasi hyvin ja tee matkustamisesta vauvan kanssa vaivatonta!

Lennot ovat välillä myöhässä, mutta se ei tarkota sitä, että sinun pitää aina kärsiä. Saatat olla oikeutettu jopa 600 € korvaukseen jos lentosi on myöhästynyt, peruttu tai ylibuukattu viimeisen kolmen vuoden aikana

85 % matkustajista ei tunne oikeuksiaan. Älä ole yksi heistä.

Tilaa uutiskirjeemme, jotta saat viimeisimmät ohjeet ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Jaa se ystäviesi kanssa!

AirHelp on esillä muun muassa:

Kauppalehti logoYLE Uutiset logoIlta-sanomat logoHelsingin Sanomat logo

AirHelp kuuluu lentomatkustajien oikeuksia ajavaan APRA-yhdistykseen, jonka tavoite on parantaa ja suojella matkustajien oikeuksia.

Tekijänoikeudet © 2024 AirHelp

Tarkista korvaus

Kaikki lentoyhtiöt