Kadonneet matkatavarat: Ja miten mahdollisesti välttyä siltä

Kadonneet matkatavarat: Ja miten mahdollisesti välttyä siltä

Kirjoittaja: Ada Kozłowska・Päivitetty viimeksi: 19. tammikuuta 2015

Jo pelkästään pakkaaminen on monelle ikävä toimenpide, joten silloin kun matkatavarat hukkuvat saattaa matka tuntua kokonaan pilaantuneelta.

Pelkästää Yhdysvalloissa matkustajat maksavat lentoyhtiöille 3 miljardia dollaria maksuina, että saavat matkatavaransa mukaan (summa joka on 700% enemmän kuin 5 vuotta sitten). Siitäkin huolimatta lentoyhtiöt hukkaavat yli 2 miljoonaa laukkua joka vuosi, tehden siitä toiseksi suurimman valituksen teon aiheen heille(ykkösenä on lentojen myöhästymiset ja peruutukset).

Kansainvälisillä lennoilla tilanne on vielä huonompi – 26 miljoonaa laukkua hukkui matkan varrella vuonna 2011.

SITA nimisen yrityksen mukaan joka seuraa lentoyhtiöitä, 81.2% kadonneista laukuista tuli perille myöhässä, 15.5% rikkoontui ja 3.3% hukattiin kokonaan tai tuli varastetuksi.

Tietenkin se että lentoyhtiöt nyt maksatuttavat matkustajilla matkatavaroista on saanut heidät pitämään tavaroista parempaa huolta. Ja joka tapauksessakin on heidän omien intressien mukaista pitää huolta tavaroista: yksi tapaus maksaa heille vähintään 80€ kuluissa.

Tässä muutama vinkki mitä kannattaa ottaa huomioon pakatessa, jotta matkatavarasi ei hukkuisi ja myös auttaa sinua saamaan tavarasi takaisin nopeammin jos ne jostain syystä hukkuu.

1. Mitä tehdä vielä kun olet kotona

  • Laita nimitarrat tai -kyltit sisäpuolelle ja ulkopuolelle, jottei haittaa vaikka ulkopuolella oleva irtoaa
  • Pidä lentotiedot paperilla mukana laukun sisällä
  • Ota kuva laukussa olevista tavaroista, jos joudut hakemaan korvausta vakuutusyhtiöstä
  • Ota kuva myös itse laukusta

2. Sijoita hyvään laukkuun

  • Laatu maksaa yleensä itsensä takaisin ja saat myös yleensä hyvän takuun tuotteelle. Laadukkaammissa laukuissa on paremmat vetoketjut ja niiden suunnittelussa on osattu ottaa huomioon mm. se että se ei jää kiinni mistään kohtaa kulkiessaan lentokenttien hihnoilla.
  • Älä käytä rikkinäistä laukkua. Jos laukku repsottaa tai siinä on muuten roikkuvia kohtia, niin todennäköisyys nousee huomattavasti että se jää kiinni lentokentän hihnoilla.

3. Estä varkaudet

Jotta vältyt monimutkaisilta asiankäsittelyiltä ja rikosilmoituksilta (joihin ei todennäköisesti laiteta yhtään energiaa paikallisten viranomaisten toimesta), niin tee ainakin muutama toimenpide että varkautta ei tapahtuisi

  • Saavu mahdollisimman pian laukkuhihnalle, useat varkauksista tapahtuvat siinä vaiheessa
  • Vältä kalliin näköisiä laukkuja. Vaikkakin aiemmin puhuimme että laatu kannattaa, niin yritä löytää kuitenkin sellainen laukku joka ei välttämättä näytä erityisen kalliilta
  • Älä käytä käyntikorttia nimikylttinä laukussa. Mielummin jopa käsinkirjoitettu.
  • Jos mahdollista, pyri viemään lahjat (erityisesti arvokkaammat sellaiset) käsimatkatavaroissa

Mitä jos matkatavarat hukkuvat tai on myöhässä

Vaikka tekisi mitä, niin joskus matkatavarat ei saavu määränpäähän. Jos niin käy, täytä välittömästi lentokentällä lomake kadonneista matkatavaroista. Sitä varten tarvitset lennon tiedot ja kuvauksen laukusta.

Mihin olet oikeutettu:

Lentäessäsi Yhdysvaltojen sisällä:

Yhdysvalloissa, suurin korvaus mitä voit saada on 3,000 dollaria per laukku. Eri lentoyhtiöillä on kuitenkin eri käytäntöjä, joten kannattaa tarkistaa lentoyhtiön sivuilta tarkemmat tiedot. Viranomaiset eivät juuri tarjoa suoria säädöksiä asian tiimoilta, mutta suurin osa lentoyhtiöistä korvaa myös perustarpeisiin käytettyä rahaa.

Lentäessäsi Euroopan sisällä:

Jos laukkusi katoaa Euroopan sisällä, sinun täytyy täyttää Property Irregularity Report lentoyhtiön tiskillä. Suurin osa laukuista löytyy parin päivän sisällä, mutta jos sitä ei löydy kolmessa viikossa sitä käsitellään kokonaan hukkuneena. Tämän jälkeen voit tehdä korvausvaatimuksen lentoyhtiölle.

Lentoyhtiö on velvoitettu korvaamaan matkatavara Montrealin asetuksen perusteella, mutta summa vaihtelee lentoyhtiöittäin. Jos laukkusi myöhästyy, suurin osa lentoyhtiöistä korvaa välittömään tarpeeseen hankitut tavarat, kuten hygieniatuotteet ja vaihtovaatteet. Mutta tarkista asia ennen kuin teet hankintoja ja säilytä kaikki kuitit. Korvausta haettaessa lentoyhtiö haluaa tietää mahdollisimman tarkasti mitä matkalaukussa oli, joten valokuva auttaa asiassa paljon ja myös kuitit laukuissa olevista tavaroista auttaa paljon.

Toivottavasti et joudu kärsimään matkatavaroiden häviämisestä, mutta jos joudut toivottavasti tästä kirjoituksesta on sinulle apua.


Oikein mukavaa ja matkarikasta talvea!

85 % matkustajista ei tunne oikeuksiaan. Älä ole yksi heistä.

Tilaa uutiskirjeemme, jotta saat viimeisimmät ohjeet ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Jaa se ystäviesi kanssa!

AirHelp on esillä muun muassa:

Kauppalehti logoYLE Uutiset logoIlta-sanomat logoHelsingin Sanomat logo

AirHelp kuuluu lentomatkustajien oikeuksia ajavaan APRA-yhdistykseen, jonka tavoite on parantaa ja suojella matkustajien oikeuksia.

Tekijänoikeudet © 2024 AirHelp

Tarkista korvaus

Kaikki lentoyhtiöt